Paluu Amsterdamista arkeen.

Amsterdamista paluun jälkeen tällainen nivaska keskeneräisiä piirustuksia odottaa pöydällä inspiraatiota,
puhumattakaan niistä neljästä vielä aloittamattomasta piirustuksesta. 

Vondelpark ja sen luonnonläheisyys vetosivat syvästi, olisin voinut viettää kaikki päiväni pelkästään puistoissa katsellessa maisemia ja sen ympärillä pyörivää ihmisvirtaa.

Kadonnut kuva

Mikä uneton yö takana. Nukahdin varmaan vasta neljän jälkeen ja heräsin kuudelta. Ja mitä minä tein koko yön sitten? Makasin sängyssä ja mietinmietinmietin. Mietin myös sitäkin, että pitäisi nukkua, että tänään jaksaisi olla hereilläkin, mutta siihenkään en malttanut keskittyä tarpeeksi, että olisin pystynyt nukahtamaan. Ihan hyödytäntä puuhaa siinä mielessä, että mietin niin paljon asioita, että en yksinkertaisesti pysty enää muistamaan puoliakaan asioista enää myöhemmin. Miten oikeasti oppisi poistamaan kaiken ylimääräisen jotta keskittyisi miettimään vaan tärkeitä ja oleellisia asioita ja mikä tärkeintä, PYSTYISI TOIMIMAAN niiden ajatusten saattelemana. Oli se sitten mitä tahansa "tärkeää", mutta kun edes pystyisi tekemään jotain järkevää. Edes jotakin! Nyt vaan tuntuu, että hapuilen tyhjässä. koska mietin niin paljon, etten pysty enää muistamaan mitään ja sitten kaikki menee tällaiseen ihme jumittamiseen. ÄÄRIMMÄISEN TURHAUTTAVAA! No mutta joo, ei siitä sen enempää. Mutta koska tosiaan uneton yö saa aikaan mitä oudoimpia tapoja viettää aamunsa kun on niin yliväsynyt, niin olen selaillut netistä ties minkälaisia sivustoja ja kikatellut ihan ihme asioille mitä siellä olen kohdannut. väsyneen maanisella kikatustavallani.  Ja sitten päädyin jotenkin tähän kirjoittamaan, ehkä kuvittelen että päiväni käynnistyy sitten, kun saan purettua tämän turhautumisen siitä, että en saa mitään aikaiseksi kun mietin liikaa. Tässä yhteydessä selailin omia kuvatiedostoja ja tämä kuva pongahti esille. En tosiaan tiedä yhtään minne tämäkin kuva on kadonnut lopullisesti. En muista olenko kadottanut sen vain itse jonnekin, vai myinkö tämän eräässä näyttelyssä, joka pidettiin eräässä paikassa, jossa kokoontuu mielenterveysyhdistyksen väkeä ja asiakkaita, mutta jokatapauksessa, ehkä kuvissani haluan purkaa yhtä suurta asiaa kuvien avulla, ilmastonmuutosta. Mutta koska vasta opettelen piirtämään, en ole koskaan tyytyväinen lopputulokseen, eikä minun pidäkään olla! Jos tämä on se jälki mihin pelkästään pystyn niin ei se vain käy. Haluan saada asian kunnolla esille.Ihmisten pitää olla tietoisia elämästä, sen kiertokulusta, säästä ja sen muutoksista. Ihmisten pitäisi oikeasti olla kiinnostuneita tietämään mistä ilmastonmuutokset johtuu, elämästä ja luonnosta kaikkineen. Koska nykyinen yhteiskunta teknologioineen on syntynyt vasta 1900-luvulla. Tai siis tämä nykyinen muoto. Ja kuinka kauan maapallo on ollut olemassa tai ihmiset ylipäätänsä? No... tiedä siitä sitten sen enempää, mutta kauan. Ja aina ilmasto on muuttunut ja elämä sen mukana. Mutta mikä paradoksi sanoa, että ihmisen pitäisi olla oikeasti kiinnostunut tällaisista asioista kun itsellänikään ei riitä tarpeeksi kärsivällisyyttä pohtia asioita niin pitkälle, että tajuaisin lopullisen pointin miksi sitä pitäisi miettiä. Ja tämä taas liittyy aloitukseeni, miksi olen niin turhautunut siitä, että mietin niin paljon, etten saa mitään aikaiseksi. Mutta ilmastonmuutos. Vai onko oikea pointtini turhautuminen siihen, että nykyään kaikki menee yhä teknologisemmaksi ja koneet ja robotit ja ties mitkä ihme teknologiset härpäkkeet valtaa maailman päivä päivältä enemmän ja itse olen ihan paskat housuissa tämän asian kanssa, koska teknologia ja minä emme vain ole luotuja toisillemme. Tiedän, että minun pitäisi olla kiinnostunut teknologian kehityksestä, koska se on nykymaailmaa ja tässä nykymaailmassa pärjää vain sillä että tulee sinuiksi teknologisten kehitysten kanssa, mutta kun ei... Teknologia on minulle kuin hepreaa ja kaikki jotka tuntevat minut kunnolla, tietävät, että Suomessa vaadittavat taidot, kuten kunnolla oikeaa suomenkieltä tai itsessään toista kieltä nimeltä ruotsikin on niin vaikea hahmottaa että miten sitten pärjään heprean kielen kanssa? No jokatapauksessa, olen viimeinkin juonut kahvini loppuun, ( tavallisen maidon sijaan tällä kertaa joukossa onkin kookosmaitoa, joka saa tämän aamun tuntumaan makunautinnoiltaan täydelliseltä, koska kookos) voisin vain jatkaa tätä ajatusten purkua ulos, josta samalla tajuan, että en pääse ikinä mihinkään kunnon pointtiin, koska se tosiaan taitaa olla vielä vähän hakusessa, niin päätän lopettaa tähän. Ihmettelen miten yhteen lauseeseen voikin tulla niin paljon sivulauseita, ettei todellisessa lauseessa ole edes mitään järkeä enää siinä kohtaan? Vai onko? Olen niin yliväsynyt, (hyvin iloinen, mutta harvinaisen yliväsynyt) että loogisuus ei ole nyt ihan minun juttuni. Ehkä jos tänä yönä saisi nukuttua kunnolla ja huomenna kaikissa pohdinnoissani löytyy lopulta se oikea pointti? Tai sitten voi olla myöskin, ettei minulla ole edes mitään pointtia, elän vain sivuhuomautuksillani, joita muut kiroaa, koska niissä ei ole mitään oikeaa pointtia, mutta saa ihmiset hämmilleen.  Tai sitten olen vain niin tyhmä, etten oikeasti tajua itseäni ja muut tajuaa, mutta koska itse en tajua, en voi tehdä omien asioideni eteensaattamiseksi muuta kuin jaaritella turhanpäiväisiä asioita, koska en tajua itseäni. 

Koska tälle ylipohdinnalle tulee loppu? Jos on joku asia mikä minua oikeasti kiinnostaa, niin se. Koska vasta sen jälkeen pääsisin oikeasti elämään elämää, oli se sitten millaista elämää tahansa, mutta kuitenkin, tuhansin kerroksin vapaampaa elämää. 

Syntymäpäiväkortit

Nyt on seuraaviksi viikoksi erittäin mukavia hetkiä tiedossa. Siskoni ja hänen perheensä tulee Englannista Suomeen viikoksi ja tämän jälkeen lähdenkin miesystäväni kanssa puoleksitoista viikoksi Amsterdamiin. 

Minulla on läjä keskeneräisiä piirustuksia odottamassa ja alkaa tulemaan jo jotenkin epätoivoinen olo, kun nyt niitä on juuri sen verran liikaa, että alkaa olemaan jo vaikea keskittyä ja valita mitä sitä oikein piirtäisi milloinkin. Tämän takia varmaan päätinkin keskeyttää kaiken ja aloittaa viimeinkin ja pitkästä aikaa aivan oman piirustuksen. Mutta ei siitä sen enempää, kirjoittelen siitä sitten myöhemmin. 

Nämä kaksi piirustusta kuitenkin päätin piirtää siskon lapsille, auton tietenkin 3-vuotta huhtikuussa täyttäneelle pojalle ja oikean puoleisen kissan toukokuun lopussa 1-vuotta täyttävälle tytölle. Aloitin piirtämään tavallista autoa pojalle ja alkuperäisesti kuvaan piti tulla paljon kaikkea, autoja, lentokoneita, metroja, kaikkea sellaista mistä 3-vuotias poika nyt voi ollakin kiinnostunut. Tämä tapaus ainakin on hyvinkin innoissaan junista ja metroista, eikä autotkaan mikään huono juttu ole. En vain tiedä mitä alkuperäiselle idealle tapahtui. Taisi pieni laiskuus iskeä, joka toisaalta harmittaa ihan hirveästi. Ajan puutteen takia tiesin että tavallisen A3:n kokoinen piirustus täynnä näitä kaikkia ei vain tulisi valmiiksi ja kirosinkin että miksi taas aloitin piirtämään niin myöhään näitä synttärikortteja. Ja toisaalta alkuperäisesti minua kiinnosti kovasti jättää piirustus värittämättä, jotta poika voisi itse värittää sen. Ajatus omasta lapsille suunnatusta värityskirjasta kiinnostaa ja ajattelin ensin, että tekisin ensimmäisen kuvan juuri siskoni pojalle ja katsoisin miten hän kiinnostuisi värittämään sitä. Minua kiehtoo kovasti lasten piirustukset. Ehkä se selittää sen miksi minua kiehtoo kokoajan vajota lapsen tasolle ja piirrellä outoja hahmoja joilla ei ole mitään tekemistä todellisen maailman ja todellisten esineiden kanssa. No niin, niinhän tässäkin piirustuksessa kävi, tavallisesta autosta tuli joku epämääräinen jänisauto(?) älkää edes kysykö mikä se on olevinaan. Jonkunlainen lasten auto selvästi. Piirsin pojan ratin taakse ajelemaan ja aargh, tuo taivas. Se piti olla täynnä pilviä ja lintuja, mutta yritykseni linnuista menivät totaalisen pieleen joten en tiedä miksi lopulta taivaalle muodostui silmä. Ehkä koska pojallakin on kuvassa ratin takana vain yksi silmä, taivaalla oleva toinen silmä esittääkin pojan toista silmää, joka on yhteydessä mielen sisäisiin asioihin, lapsen mieleen. 1-vuotta täyttävälle tytölle halusin piirtää jotakin hyvin simppeliä, koska tyttö on vasta niin pieni. Kissa ja syntymäpäiväkakku yhdellä kynttilällä oli sellainen pikapäätös. Jospa vain olisin aloittanut miljoona vuotta aikaisemmin, niin olisin kerennyt panostamaan näihinkin paremmin. Mutta en nyt kuitenkaan ihan tyytymätön ole. Minusta tuntuu, että ylipäätänsäkin en ole koskaan tyytyväinen piirustuksiini. Toki asia voi johtua siitä, että piirtäessä on niin monta muuttuvaa tekijää, jotka pistävät piirustukseen niin paljon erilaisia ja uusia asioita, mitä alunperin tarkoitin. Toisaalta pidän siitä, ja toisaalta en. Jokainen piirustus on oma yllätyksensä, mutta silloin kun on vahvasti jokin asia mielessä ja täydellinen kuva mielessä, en tajua miksi se aina piirtäessä katoaa ja sen hetkisen mielijohteet tulevat niin vahvasti esille. Minulla ei ole pitkäjänteisyyttä tuottaa yhtä asiaa loppuun, vaan kuvaan tulee aina juuri sen hetkiset olotilat päälle. Se on turhauttavaa varsinkin kun yritän piirtää masennusta ja epätoivoista olotilaani ulos paperille. Toisella hetkellä piirtäessä olenkin yleensä kuitenkin niin paljon virkeämpi tai iloisemmalla tuulella, että masennukseen tarkoitettu piirustus saakin yhtäkkiä pirteitä vivahteita, jotka saavat aikaan sen, että se ei lopulta näytäkään niin masentavalta kuin mitä oli tarkoitus. Ehkä niin kuitenkin on ihan hyvä, tarkoitukseni ei kuitenkaan ole masentaa kaikkia niitäkin, jotka piirustukseni näkevät. 

Ensi lauantaina kuitenkin vietetään synttäreiden synttäreitä, lasten, lasten isän, sekä minun synttäreitä. kahta myöhässä ja kahta etukäteen. Ajatus siitä, että olen omana syntymäpäivänäni Amsterdamissa, poissa tutusta ympäristöstä riemastuttaa kovasti, enää 6 päivää lähtöön!!! En malta odottaa. En ole kovinkaan paljon matkustellut, joskus pienenä perheen kanssa Tukholmassa sekä pariin otteeseen päiväristeilyllä Tallinnassa ja sitten tietenkin Englannissa ja varsinkin Lontoossa siskon luona. Joten Amsterdam tulee olemaan jotakin aivan uutta ja ihmeellistä. Olen kuullut paljon Hollannin tulppaanipelloista, Amsterdamissa olevista Vincent Van Gogh:in ja Anne Frankin museoista, joihin on pakko päästä tutustumaan. Ehkä syntymäpäiväni kuluukin Gogh:in taideteoksia katsellessa ja tutustuessa Anne Frankin  asuinympärintöön. 

kun muistot hämärtyvät usvaan sakeaan

peittävät hymysi kyyneleihin makeaan

jättävät sydämeesi jäljen haavoittuneen

ja ajan mentäessä eteenpäin

kadottaa tuon suloisen rakkauden menneeseen.

Ensimmäinen askel kohti uusia tuulia

Kun mikään ei ole sitä miltä näyttää,

mustavalkoisen elämän toisella puolen aukeaa värit sateenkaaren hohteessa,

jossa vangiksi kahlittu elämäni saa rauhan ja vapauden

olla kokonainen.

Elikkäs, tämä piirustus on ensimmäinen, jonka piirsin monen vuoden tauon jälkeen noin kolmisen vuotta sitten. En tosiaan ollut piirtänyt pitkiin aikoihin ja elämä keskittyi muihin asioihin kuin kynän jälkeen. Enimmäkseen töihin ja kouluun ja pirstaleiseen yksityiselämään. Sitten tapahtui jotakin ja se jokin oli uusi iso henkinen romahdus, jonka tiimoilta sen hetkinen elämäni oikeastaan pysähtyi äkisti kokonaan. Siitä alkoi pitkä ja vielä kesken oleva toipumismatka kohti eheämpää elämää ja koska itsevarmuutta siihen aikaan mittarissani oli täydet nollat, vietin aikaani paljon maaseudulla vanhempieni luona, jonne olin muuttanut takaisin sattuneista syistä. Hiljaa itsekseni ollessani aloin pohtimaan miten työstää omaa sairastumistani, miten ihmeessä saisin keinoja taistella niitä kaikkia pahoja asioita vastaan, jota mieleni sykki alituiseen päähäni. Mielikuvitus. Vuosia aiemmin olin kirjoitellut tarinaa ja piirtänyt paperille tarinan hahmoja, joista varmaan myöhemmin julkaisen täälläkin joitakin kuvia, mutta koska aika oli mennyt eteenpäin, en kokenut että sen hetkistä tarinaa  olisi järkevää työstää eteenpäin, joten aloin kirjoittamaan variaatiota tuosta samasta tarinasta. Siinä missä edellinen tarinani (jota sain jopa yli 300 sivua kirjoitettua...) keskittyi pelkästään fantasia-psykologia maailmaan, tämä tarina samasta tarinan päähenkilöstä sijottui nykymaailmaan, kuvitteelliseen sellaiseen, mutta tarinan henkilö sentään asui tässä maapallossa osittain, toisin kuin edeltäjänsä, joka asui Toivonlaaksossa. En kuitenkaan koskaan, en vieläkään ole hylännyt Toivonlaakso tarinaani, se elää aina matkassani, ja jos olisin keskittynyt paremmin kirjoittamiseen, olisin ehkä saattanut päästä tässä tarinassa toiseen osaan, jossa tyttö olisi matkannut lopullisesti Toivonlaaksoon ja oikeastaan olisin sitten voinut jatkaa jo aloitettua tarinaani. Aloin kuitenkin kirjoittaa tarinaa kuvitteellisesta tarinan hahmosta, Saaga Kortelaisesta ja hänen elämästään. Onnettomasta ja täynnä pahuutta olevasta sellaisesta. Tarinassa pohdin paljon mielikuvien kautta kaikkea omaa kokemaani, tunteitani, yksinäisyyttäni. Työstin asioita ja toivoin löytäväni apukeinoa tästä tavasta. No... Tarina kuten edeltäjänsäkään ei ikinä valmistunut, mutta koska en malttanut pitää näppejäni erossa piirtämisestä silloinkaan, kun luovuuspuuska lopulta otti valtansa, aloin taas piirtämään tarinan hahmoja paperille. Sitten pikkuhiljaa asiat hieman levisi ja aloin kiinnostumaan piirtämään muunkinlaisia asioita, mutta itse tähän piirustukseen. Tämä oli ensimmäiseni pitkään aikaan ja oikeastaan ensimmäinen kunnon piirustus, jossa alkoi viimein löytymään se oma tyyli, jolla halusin piirtää. Hieman psykedeelistä, koska noh.. mikä muukaan tyyli pystyisi kuvaamaan tätä täydellisen kaoottista ja sekasortoista päätä, joka ei anna minulle hetkeäkään rauhaa ajatuksista. Olin kuin horroksessa kun piirsin tätä. Olin pitkästä aikaa jostakin innoissani, ja innokkuuteni tätä piirustusta kohtaan löytyi juuri edeltämainituista syistä; olin kerrankin löytänyt sen oman juttuni. Kuvassa on tarinan päähenkilö kahteen eri otteeseen, "todellisessa" maailmassa, eli tässä maailmassa, jossa me ihmiset elämme, toisessa hän on kaukana jossakin galaksien toisella puolen, laaksossa nimelta Toivonlaakso. Koska kuva oli ensimmäinen tämäntyylinen, se nyt on mitä on. Mutta pidin siitä ehkä sen takia niin paljon, koska muistin sen innon millä tätä oikein työstin ja annoin turhien mietiskelyjen olla ja annoin vain mennä. Äitini väitti että intoni liikkui jo maanisilla rajoilla tätä tehdessäni. No se olen minä, joten en yhtään ihmettele. Tuohon aikaan en uskaltanut vielä näyttää kenellekkään piirustuksiani muuta kuin perheenjäsenille, koska itsevarmuus piirustuksia kohtaan ja järkyttävä arkuus esittää niitä kelekkään söi minua melkein elävältä, mutta tämän piirustuksen uskalsin kuitenkin kehystää ja laittaa huoneeni seinälle; muistutukseksi että kaiken mennessä mönkään, elämässäni on sentään yksi asia, joka rauhoittaa ja tuo balanssia elämääni; piirtäminen. (tärkeiden ystävien ja perheenjäsenten ohessa tottakai!) Katselen vieläkin tätä piirustusta aivan erilaisella lämmöllä kuin muita. Tästä se lähti, ja toivottavasti vielä pitkään aikaan ei näy loppua. 

Bumerangi tatuointi

Sain pari viikoa sitten mielenkiintoisen ehdotuksen eräältä tutultani, joka pyysi, että piirtäisin hänelle tatuointi-ehdotuksen bumerangista ja kahdesta pallosta. Vähän suuni loksahti auki, minä piirtämässä tatuointia!!! Olen vuosia haaveillut ja mietiskellyt, miltä tuntuisi oikeasti piirtää tatuintia. välillä olen itsellenikin yrittänyt suunnitella sellaista, mutta iänikuinen ongelmani on, etten edelleenkään tiedä millaisen kuvan itselleni haluaisin. Kuva mielessäni kun tuppaa vaihtumaan alituiseen, mikä olisi itselle juuri se sopiva ja aiheellinen kuva. Joskus kymmenen vuotta sitten se oli vielä massiivinen pääkallo, seuraavaksi apilanlehti leppäkerttuineen ja tietyllä erikois symbolilla ja myöhemmin tuli miljoona muuta vaihtoehtoa ja viimeisenä olen nyt hautonut sulkaa korvani taakse, muistuttamaan elämän ja muistojen hauraudesta. Muutoin olen tykännyt seurata televisiosta kaiken maailman erilaisia tatuintiohjelmia ja haaveillut, että mitä jos itsekin jonain päivänä. Tosin tatuiointien tekeminen nyt sattuu vaan olemaan vähän eri asia kuin tavalliselle paperille piirtäminen.Sitä ehkä tässä kuvassakin pohdin kovasti. Minä, joka en osaa yhtään suoria rajauksia ja viivoja tai symmetrisiä palloja piirtääkään. Miten se luonnistuu tatuointiin, kerran iho muuttuu vuosien saatossa. Se mikä saattaa näyttää hyvältä nyt, ei välttämättä myöhemmin olekaan niin kovin hienon näköinen. Otin asian esille samalla kun näytin tätä luonnosta, mutta tuttuni ei ollut siitä yhtään huolissaan. Hänen mielestään on vain hyvä, ettei viivani ole suoria, vaan näyttävät juuri omatekemiltä niiden epäsymmetrian vuoksi. Mutta ei tässä vielä mitään, se mikä aluksi piti olla bumerangi ja kaksi palloa lapaluiden väliin, saikin uudet mittapuut. Lisäksi tähän tatuintipiirustukseen pitäisi vielä lisäillä muitakin elementtejä ja kun tuttuni sai listata halumiaan asioita kuvaan, joukkoon eksyi lause "what goes around, comes around", havu- ja palmupuita, lumihiutaleita, gekkoliskoja, spiraali, Totorosta ihastuttavat nokipallerot, riippumatto, jousipyssy ja mitä minulle ikinä tuleekin mieleen ihmisestä, joka haluaa tämän tatuoinnin! ILOINEN APUA!!! Tässä kuvassa jos missä on minulle haastetta kerrakseen. En ole nyt koskenut piirustukseen pariin päivään, koska huomaan itsessäni ärsyttävän elementin. Nyt kun on neljä eri piirustusjuttua eri ihmisille tekeillään, hapuilen epätoivoisena mitä ihmettä tekisin. Ajatuksissa pyörii kaikenlaisia ajatuksia kaikista piirustuksista, joka estää minua keskittymästä kunnolla yhteenkään niistä ja mielessäni on myös vahvasti kaipuu piirtää jokin omakohtainen piirustus jonka aihetta en vielä edes osaa sanoa, koska ajatus lähti  yksinkertaisesti suudelmasta jonka sain otsalleni miesystävältäni tässä taannoin. Kuva juuri siitä hetkestä pyörii kuvana ajatuksissani alituisesti. Pieniä keskittymisvaikeuksia siis, mutta yksi piirustus kerrallaan ja kaikki aikanaan. Tarkoituksenani olisi nyt saada ainakin eräs kissapiirustus valmiiksi, ennen kuin uskallan keskittyä taas tämän tatuintipiirustuksen pariin. 

vanhoja piirustuksia.

Selaillessani vanhoja aarrekätköjäni.. (siis kaappeja), löysin nämä vuosia vanhat piirustukset. Ahdistuksen ja masennuksen superaikaa. Onneksi silloinkin on pystynyt purkamaan jotenkin niitä inhottavia, ahdistavia ja välillä hyvin epärealistisen vilkkaita ajatuksia paperille. Nämä tytöt olivat kaikki omien tarinoidensa pääosissa, mielipuolisia, ahdistuneita kadotettuja sieluja, joita piirsin siihen aikaan yhtenään paperille. Se oli se hetki ja se aika. Onneksi nykyään pääkallot ja veri piirustuksista on edes vähän kadonnut näköpiiristä. Hassua, miten ajatuksissa oli vaikka mitä, mitä ajattelin purkaa sanoiksi, mutta nyt kun istun näppäimistön äärellä,kahvikuppi lämmittävästi toisessa kädessäni, pää lyö ihan tyhjää. Näitäkin päiviä siis vain on.

Nainen sekasorrossa

Nainen sekasorrossa. Inhoan eniten nimetä piirustuksia. Miten yksi sana tai pieni lause voisi selittää piirustusta, johon on käyttänyt niin suuren ajan, vallannut miljooniatuhansia ajatuksia, imenyt tunnetiloja hetkistä ympärillään ja purkanut kaiken tämän kynän viivoihin. Ei sellaista voi nimetä yhteen ainoaan "otsikkoon" sillä yleensä siinä kohtaa piirustus on jo täynnä niin monia asioita, että sitä on vaikea kuvailla mitenkään. Ehkä kaikki piirustukseni kuuluvat samaan kategoriaan, nimeämättömiin. Vallitsevaan osioon jolloin aihe voi vaihtua joka kerta riippuen mitä katsot juuri silloin siinä eniten.
Tätä piirtäessäni alkoi aivan uusi vaihe elämässäni. Tämä taitaa olla peräti ensimmäinen piirtämäni piirustus tänä vuonna. Olin etsimässä yhteistä kotia miesystäväni kanssa ja monet asiat ympärilläni muuttuivat rajusti. Musiikki ja musiikin kautta piirtäminen astui kuvioihin. Tai siis... Ainahan sitä on kuunnellut musiikkia ja piirtänyt siinä ohessa, mutta tähän aikaan tuntui että löysin jonkun aivan uuden tyylin alkaa piirtämään. Löysin uskallusta alkaa piirtämään yhä enemmän juuri niinkuin itse haluan, enkä miten oikeaoppisesti asiat pitäisi olla. Ehkä omallatavallaan unohdin järjen ja logiikan ja annoin luvan piirtää ilman väliä, että mikään ei näytä täydelliseltä. Siksi yritänkin antaa itselleni anteeksi miten lapsenomaisilta harakanvarpailta välistä jotkin asiat piirustuksissa näyttävät. Jotkut ystäväni piirtävät paljon, harjoittelevat. Ja jälkeen harmittelevat miten koskaan eivät saa mitään kunnon piirustusta aikaiseksi kun aika menee vain harjoitteluun ja täydellisen hahmon tai asian piirtämiseen, yhä uudestaan ja uudestaan. Entä jos vain unohtaisi täydellisyyden. Ehkä se viallinen, pieleen mennyt juttu onkin juuri se mikä tekee piirustuksesta täydellisen? En tiedä... Tai sitten vain täytyy myöntää että olen laiska harjoittelemaan. Pirun laiska.  Jokainen piirustukseni on vain kasa harjoituksia. Aluksi oli ajatus jostakin hahmosta, ja sen piirrettyäni täytän paperin vain koukeroilla. Kuten tässäkin. Aluksi oli vain nainen. Sitten hetket menivät eteenpäin, tilanteet joissa piirsin vaihtuivat, ajatukset kävivät satoja ylimääräisiä ajatuskoukeroita lävitse. Jossain välissä taisin unohtaa kokonaan alkuperäisen idean, miksi aloinkaan piirtämään naishahmoa. (en muista sitä vieläkään...) ja kappas, yhtäkkiä paperi on täynnä epämääräisiä koukeroita ja hahmoja. Jokainen uusi piirustus on aina arvoitus joka ratkeaa viimeistä viivaa piirtäessä. Minäkään en aina tiedä minne kaikkialle uusi piirustus johtaa, mutta mielenkiinnolla otan aina uusia haasteita vastaan. :)

Tilaustyöt

Pävitellessäni tässä blogiani, muistin kuukausi sitten valmiiksi saamani tilaustyöt eräälle yhdistykselle. Aihe oli vapaa, joten tuloksena syntyi sitten kolme tällaista tuherrusta. :)

Tyttö ja hevonen

Viimeinkin valmis! :) En muista koska olisi ollut näin hauskaa työstää jotain piirustusta kuin tätä. Muistan kuinka ensimmäistä kertaa kun kuulin että minun pitäisi piirtää hevosaiheinen piirustus, kiemurtelin tuskissani kun mietin että miten ihmeessä minä hevosen piirtäisin. On jotenkin jännä, että vaikka kuinka yritän opetella mallista piirtämään, kaikesta tulee aina niin omanlaistansa jälkeä. En osaa piirtää oikeaoppisesti varmaan mitään. Mutta sitten keksinkin, että hei, entäs jos idea kaikissa olisikin juuri se, ettei mikään näytä siltä miten oikeaoppisesti asioiden pitäisi näyttää. Entä jos piirtäisinkin juuri sillätavalla kuin mielikuvissani asiat nään. Niin kuin kynän jälki minulla näyttää. Siinäpä vasta onkin hauskaa puuhaa, koska silloin pystyy löytämään rajattomasti kaikenlaista mistä saada aihetta piirustuksiin. Jos minkään ei tarvise näyttää juuri AIDOLTA, vaan mielikuvituksen tuotteelta, sillioinhan oikeastaan voi piirtää mitä tahansa. Ja niin sitten aloinkin piirtämään hevosia tähänkin piirustukseen. ja koska piirustus oli suunnattu 10-vuotiaalle ystäväni tyttärelle, riemastuin suunnattomasti ajatuksesta kuinka saan piirtää kirkkailla väreillä jotain tyttömäistä ja lapsenomaista (vaikka ainahan tyylini on ollut aika naivi tavalla tai toisella..) Niinpä aloitin piirtämään ensin keltaista keppihevosta, jonka muistin lapsuudestani. En muista oliko se omani vai siskoni, mutta yhtäkkiä oli äärimmäisen tärkeää saada se mukaan kuvaan, aloittaa sillä. Laittaa lapsen mielikuvitus liikkeelle tuon keppihevosen mukana. Tämän keppihevosen seuraksi halusin tytön, joka voisi ratsastaa hevosella mielikuvitusten maailmaan, jossa erilaisissa asioissa voi nähdä erilaisia mielikuvitushahmoja. Taustalle halusin sitten kaksi hevosta, äidin ja tyttären sydänkuvien sekamelkaan ja lopuksi kaiken kruunaa oikealla näkyvä haltiatar, joka ikään kuin suojelee tuolta taustalta tyttöä ja tämän mielikuvitusta. Yhden ainoan huonon puolen keksin kyllä tähän piirustukseen. Se että se loppui kesken.

Onneksi kuitenkin seuraavia projekteja olen ehtinyt jo aloittaa, jotka ovat myös olleet äärimmäisen mukavia. Nyt työn alla on kissapiirustus ja välistä olen piirtänyt eräälle tutulle tatuointiehdotusta bumerangista ja kahdesta pallosta, joista varmaan myöhemmin tulee ihan kuvaakin tänne. 

Ja ei toki suinkaan kannata unohtaa, että antaessani tämän piirustuksen oikealle omistajalleen, sekä ystäväni että hänen tyttärensä olivat erittäin innoissaan piirustuksesta. Jopa siinä määrin että ystäväni halusi tilata sekä heidän olohuoneeseen että pojalleen uudet piirustukset. Aiheet on vielä vähän auki, mutta ainakin tekeminen ei lopu pitkään aikaan vielä kesken piirustusprojektien parissa. 

Kansikuvat

 Vielä vuosi sitten olin erittäin arka näyttämään kenellekkään piirustuksiani. Nämä lehden kansikuviksi tulleet piirustukset olivat omanlaiseni yritys nostaa kissa jalustalle ja uskaltaa piirtää jotain näkyville. Niin että ihmiset myös näkevät ne. Huhhuh, että silloin jännitin hirveästi. En tiennyt miten päin olisin, oliko positiivinen vai negatiivinen palaute parempi kun molemmat saivat jännityksen tiivistymään niin  rajuksi, ettei tiennyt miten päin olisi kun näytin kansikuvia ensimmäistä kertaa ihmisille. Vuodessa on menty hurjasti eteenpäin. Ujostelen vieläkin jännittämiseen asti kun ihmiset näkevät piirustuksiani, mutta onneksi olen kuitenkin tästä jo jonkin verran päässyt eteenpäin. En ainakaan juokse enää minnekään karkuun kun en tiedä miten päin olisin. :D Nämä olivat myös ensimmäisiä kokonaisia Pro Marker tusseilla piirtämiäni piirustuksia. jonka jälkeen olenkin siirtynyt kokonaan niiden pariin koska rakastuin yksinkertaisen täydellisesti niiden kirkkaaseen ja tasaiseen värityspintaan. (no tasaiseen ja tasaiseen omassa tapauksessani. vielä olisi paljon opeteltavaa miten saada täysin tasaista pintaa laajoille pinta-aloille. 

Mielikuvakoukerot paperille.

Mikä saa selviytymään päivästä toiseen? Mielikuvat. Kun saa sulkea silmänsä ja sukeltaa rajattomaan mielikuvituksen maailmaan, jossa kaikki voi olla todellista. Hetki jolloin tuska jota tuntee, katoaa ja hetken kaikki voi olla hyvin. Hetken maa on puhdas, ilma raikas, on keveä askeltaa ja aurinko lämmittää sielua. Kun suljen silmäni mikään ei ole voittamattomissa, kaiken voi saavuttaa. Mutta entä sitten kun avaan silmäni? Pelko ottaa vallan, ruumis tuntuu vajoaman maahan raskaudestaan. Aivan kun alitajuntaani valtaisi kaikki maailman tuska, jota ei voi muuttaa. Voit vain elää mukana ja katsoa minne matka jatkuu. Silmiäni verestää kaikesta mitä se näkee ja kuulee. Mielikuvissani kuljen läpi erilaisten elämien, avaan kirjoista uusia ennenlukemattomia sivuja ja olen valmis tulevaan. 

Hetken saadessani matkata vapaana omissa mielikuvissani, saan voimaa tosielämää varten. En tiedä miksi sitä on aina ollut niin vaikea "hallita", mutta piirtäessäni tuntuu kuin keräisin kauan kadoksissa olleita voimiani takaisin. Sitä tämä piirustuskin on, oman itseni eheyttämistä. Onnen etsimistä. Sitä varmaan moni muukin elämässä etsii. Omaa onneaan. 

Linnut

Tehdessäni vielä siivoushommia, kävin työajalla vessassa, jossa oli puinen katto. Vaikka en viettänytkään aikaani sen enempää vessassa, huomiooni kiinnittyi ylläoleva kuvio, joka herätti mielenkiintoni piirtää kuvio omallatavallani paperille. Jotenkin aina kuviota katsellessani en voinut estää itseäni näkemästä siinä kahta pitkänokkaista lintua ja mieleni teki piirtää ne paperille. Yllättävää kyllä kuvaan tuli taas kerran vähän muutakin mukaan. Kaverini väittää että tässä oli jo jotain ainesta illuminati kuvalle, mutta pyh sanon minä. Silmä keskellä lintuja tuli puhtaasti ajateltuna alkuperäisestä kuvasta, eikö siinä selvästi ole yksi iso silmä keskellä kaikkea? Sitten mukaan tuli vähän kissoja, lapsellisen värikäs avaruusalus ja vihreähiuksinen tyttö kuvastamaan sen hetkistä väsymystilaani.. Piirustuksen tekemiseen meni viikko, mutta nautin joka hetkestä. 

Hevosaiheisen piirustuksen rustailua

Olen piirtämässä tuttuni tytölle hevosaiheista piirustusta. Ei mikään yllätys, että hevosien piirtäminen on aina ollut jotenkin haastavaa itselle. Nyt sitten yritän piirtää niitä, jäiks. Kuvassa näkyvistä hevosista en oikein tiedä näyttääkö ne nyt edes hevosille, mutta mikäs siinä, mielikuvitushevosia jos ei muuta sitten.

On ollut mukavaa viimeiset päivät kun on ollut aikaa paneutua kunnolla piirtämiseen. Musiikin soidessa taustalla on ollut mitä mielenkiintoisempia hetkiä kun on saanut piirtää musiikin inspiroimana uudenlaista aihetta paperille, ja katsoa mitä sieltä tällä kertaa oikein tulee. Viime aikoina itseäni on kiehtonut hirveästi piirtää ja yhdistellä erilaisia sääelementtejä piirustuksiin mukaan. Avaruutta, aurinkoa jnejne. Mukaanlukien kukkaan tulleita ihme hahmoja. Vasen tausta on vielä aivan hämärän peitossa, mitä sinne aion laittaa. Se selkenee sitten ajallaan. 

Minusta on kiehtovaa, miten alussa valkoisena hohtava tyhjä paperi saakin yhtäkkiä uuden ilmeen. Kuinka tyhjästä syntyy jotain uutta, jotain, mitä tässä maailmassa ei ole, mutta mielikuvissa kuviot ja sen tuomat illuusiot matkustavat matkassani tiiviisti mukana. Saadessani sen paperille, se ei olekaan enää mielikuvaa, se on oikea kuva paperilla. 

Joka tapauksessa, tänään on ollut muutenkin mukava päivä. Sain meinaan ostettua viimeinkin paljon uusia Pro Marker tusseja täkäläisestä askarteluliikkeestä. Niiden siivisttämänä saatankin tästä pistää kahvin porisemaan, katsoa hetken ulkona kirkkaana paistavaa aurinkoa, ja kun ensimmäinen hörppäys tuoretta mustaa kahvia saapuu huulilleni, kynä kädessäni saattaa alkaa raapustamaan taas uusia kuvioita paperille.

Olen jo kauan aikaa halunnut tehdä omat kotisivut, mutta koska teknilliset taidot eivät tällä hetkellä ole riittäviä tekemään niitä ihka aitoja kunnon kotisivuja, ajattelin alkaa kasaamaan tänne omaa blogia piirustuksistani ja ideoista mitä mieleen tulee ja joita ehkä joskus myöhemmin toteutan.
Olen aina ollut kiinnostunut piirtämisestä. Siitä miten yksi kynällä aikaansaama viiva voi tuottaa kuvia paperille, joita mieli ja ajatukset ovat täynnä. Juuri niitä kuvia, joita en osaa pukea sanoiksi, jotka ovat mielessä, mutta puheen ulottumattomissa. Ehkä itsellenikin aukeaa aivan uusi maailma, kun yritän saada kuvattua kirjoituksella ajatuksia ja kuvia päästäni, joita raapustan muuten melkein pakon sanelemana paperille. Piirustustyylini on tällähetkellä aikamoinen sekamelska naivia tyyliä ja vahvoja värejä. Mielikuvituksen tuottamia koukeroita ja mielikuvia. Kuvia, joissa mieleni lepää ja rauhoittuu kaiken ulkopuolisen kaaoksen keskellä. Mitä olisinkaan, jos en saisi purettua oloani paperille.

Näihin mietteisiin on hyvä lopettaa avauspuheeni, selitykseni itselle miksi oikein piirrän niin intohimoisesti. Miten jostakin asiasta voikaan nauttia niin paljon kuin piirtämisestä. Kevätsateen ropistellessa ikkunaa vasten, otan kynän ja paperia esille, ja mietin, mitä seuraavaksi piirrän.