Nainen sekasorrossa. Inhoan eniten nimetä piirustuksia. Miten yksi sana tai pieni lause voisi selittää piirustusta, johon on käyttänyt niin suuren ajan, vallannut miljooniatuhansia ajatuksia, imenyt tunnetiloja hetkistä ympärillään ja purkanut kaiken tämän kynän viivoihin. Ei sellaista voi nimetä yhteen ainoaan "otsikkoon" sillä yleensä siinä kohtaa piirustus on jo täynnä niin monia asioita, että sitä on vaikea kuvailla mitenkään. Ehkä kaikki piirustukseni kuuluvat samaan kategoriaan, nimeämättömiin. Vallitsevaan osioon jolloin aihe voi vaihtua joka kerta riippuen mitä katsot juuri silloin siinä eniten.
Tätä piirtäessäni alkoi aivan uusi vaihe elämässäni. Tämä taitaa olla peräti ensimmäinen piirtämäni piirustus tänä vuonna. Olin etsimässä yhteistä kotia miesystäväni kanssa ja monet asiat ympärilläni muuttuivat rajusti. Musiikki ja musiikin kautta piirtäminen astui kuvioihin. Tai siis... Ainahan sitä on kuunnellut musiikkia ja piirtänyt siinä ohessa, mutta tähän aikaan tuntui että löysin jonkun aivan uuden tyylin alkaa piirtämään. Löysin uskallusta alkaa piirtämään yhä enemmän juuri niinkuin itse haluan, enkä miten oikeaoppisesti asiat pitäisi olla. Ehkä omallatavallaan unohdin järjen ja logiikan ja annoin luvan piirtää ilman väliä, että mikään ei näytä täydelliseltä. Siksi yritänkin antaa itselleni anteeksi miten lapsenomaisilta harakanvarpailta välistä jotkin asiat piirustuksissa näyttävät. Jotkut ystäväni piirtävät paljon, harjoittelevat. Ja jälkeen harmittelevat miten koskaan eivät saa mitään kunnon piirustusta aikaiseksi kun aika menee vain harjoitteluun ja täydellisen hahmon tai asian piirtämiseen, yhä uudestaan ja uudestaan. Entä jos vain unohtaisi täydellisyyden. Ehkä se viallinen, pieleen mennyt juttu onkin juuri se mikä tekee piirustuksesta täydellisen? En tiedä... Tai sitten vain täytyy myöntää että olen laiska harjoittelemaan. Pirun laiska. Jokainen piirustukseni on vain kasa harjoituksia. Aluksi oli ajatus jostakin hahmosta, ja sen piirrettyäni täytän paperin vain koukeroilla. Kuten tässäkin. Aluksi oli vain nainen. Sitten hetket menivät eteenpäin, tilanteet joissa piirsin vaihtuivat, ajatukset kävivät satoja ylimääräisiä ajatuskoukeroita lävitse. Jossain välissä taisin unohtaa kokonaan alkuperäisen idean, miksi aloinkaan piirtämään naishahmoa. (en muista sitä vieläkään...) ja kappas, yhtäkkiä paperi on täynnä epämääräisiä koukeroita ja hahmoja. Jokainen uusi piirustus on aina arvoitus joka ratkeaa viimeistä viivaa piirtäessä. Minäkään en aina tiedä minne kaikkialle uusi piirustus johtaa, mutta mielenkiinnolla otan aina uusia haasteita vastaan. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti