Selaillessani vanhoja aarrekätköjäni.. (siis kaappeja), löysin nämä vuosia vanhat piirustukset. Ahdistuksen ja masennuksen superaikaa. Onneksi silloinkin on pystynyt purkamaan jotenkin niitä inhottavia, ahdistavia ja välillä hyvin epärealistisen vilkkaita ajatuksia paperille. Nämä tytöt olivat kaikki omien tarinoidensa pääosissa, mielipuolisia, ahdistuneita kadotettuja sieluja, joita piirsin siihen aikaan yhtenään paperille. Se oli se hetki ja se aika. Onneksi nykyään pääkallot ja veri piirustuksista on edes vähän kadonnut näköpiiristä. Hassua, miten ajatuksissa oli vaikka mitä, mitä ajattelin purkaa sanoiksi, mutta nyt kun istun näppäimistön äärellä,kahvikuppi lämmittävästi toisessa kädessäni, pää lyö ihan tyhjää. Näitäkin päiviä siis vain on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti