Syntymäpäiväkortit

Nyt on seuraaviksi viikoksi erittäin mukavia hetkiä tiedossa. Siskoni ja hänen perheensä tulee Englannista Suomeen viikoksi ja tämän jälkeen lähdenkin miesystäväni kanssa puoleksitoista viikoksi Amsterdamiin. 

Minulla on läjä keskeneräisiä piirustuksia odottamassa ja alkaa tulemaan jo jotenkin epätoivoinen olo, kun nyt niitä on juuri sen verran liikaa, että alkaa olemaan jo vaikea keskittyä ja valita mitä sitä oikein piirtäisi milloinkin. Tämän takia varmaan päätinkin keskeyttää kaiken ja aloittaa viimeinkin ja pitkästä aikaa aivan oman piirustuksen. Mutta ei siitä sen enempää, kirjoittelen siitä sitten myöhemmin. 

Nämä kaksi piirustusta kuitenkin päätin piirtää siskon lapsille, auton tietenkin 3-vuotta huhtikuussa täyttäneelle pojalle ja oikean puoleisen kissan toukokuun lopussa 1-vuotta täyttävälle tytölle. Aloitin piirtämään tavallista autoa pojalle ja alkuperäisesti kuvaan piti tulla paljon kaikkea, autoja, lentokoneita, metroja, kaikkea sellaista mistä 3-vuotias poika nyt voi ollakin kiinnostunut. Tämä tapaus ainakin on hyvinkin innoissaan junista ja metroista, eikä autotkaan mikään huono juttu ole. En vain tiedä mitä alkuperäiselle idealle tapahtui. Taisi pieni laiskuus iskeä, joka toisaalta harmittaa ihan hirveästi. Ajan puutteen takia tiesin että tavallisen A3:n kokoinen piirustus täynnä näitä kaikkia ei vain tulisi valmiiksi ja kirosinkin että miksi taas aloitin piirtämään niin myöhään näitä synttärikortteja. Ja toisaalta alkuperäisesti minua kiinnosti kovasti jättää piirustus värittämättä, jotta poika voisi itse värittää sen. Ajatus omasta lapsille suunnatusta värityskirjasta kiinnostaa ja ajattelin ensin, että tekisin ensimmäisen kuvan juuri siskoni pojalle ja katsoisin miten hän kiinnostuisi värittämään sitä. Minua kiehtoo kovasti lasten piirustukset. Ehkä se selittää sen miksi minua kiehtoo kokoajan vajota lapsen tasolle ja piirrellä outoja hahmoja joilla ei ole mitään tekemistä todellisen maailman ja todellisten esineiden kanssa. No niin, niinhän tässäkin piirustuksessa kävi, tavallisesta autosta tuli joku epämääräinen jänisauto(?) älkää edes kysykö mikä se on olevinaan. Jonkunlainen lasten auto selvästi. Piirsin pojan ratin taakse ajelemaan ja aargh, tuo taivas. Se piti olla täynnä pilviä ja lintuja, mutta yritykseni linnuista menivät totaalisen pieleen joten en tiedä miksi lopulta taivaalle muodostui silmä. Ehkä koska pojallakin on kuvassa ratin takana vain yksi silmä, taivaalla oleva toinen silmä esittääkin pojan toista silmää, joka on yhteydessä mielen sisäisiin asioihin, lapsen mieleen. 1-vuotta täyttävälle tytölle halusin piirtää jotakin hyvin simppeliä, koska tyttö on vasta niin pieni. Kissa ja syntymäpäiväkakku yhdellä kynttilällä oli sellainen pikapäätös. Jospa vain olisin aloittanut miljoona vuotta aikaisemmin, niin olisin kerennyt panostamaan näihinkin paremmin. Mutta en nyt kuitenkaan ihan tyytymätön ole. Minusta tuntuu, että ylipäätänsäkin en ole koskaan tyytyväinen piirustuksiini. Toki asia voi johtua siitä, että piirtäessä on niin monta muuttuvaa tekijää, jotka pistävät piirustukseen niin paljon erilaisia ja uusia asioita, mitä alunperin tarkoitin. Toisaalta pidän siitä, ja toisaalta en. Jokainen piirustus on oma yllätyksensä, mutta silloin kun on vahvasti jokin asia mielessä ja täydellinen kuva mielessä, en tajua miksi se aina piirtäessä katoaa ja sen hetkisen mielijohteet tulevat niin vahvasti esille. Minulla ei ole pitkäjänteisyyttä tuottaa yhtä asiaa loppuun, vaan kuvaan tulee aina juuri sen hetkiset olotilat päälle. Se on turhauttavaa varsinkin kun yritän piirtää masennusta ja epätoivoista olotilaani ulos paperille. Toisella hetkellä piirtäessä olenkin yleensä kuitenkin niin paljon virkeämpi tai iloisemmalla tuulella, että masennukseen tarkoitettu piirustus saakin yhtäkkiä pirteitä vivahteita, jotka saavat aikaan sen, että se ei lopulta näytäkään niin masentavalta kuin mitä oli tarkoitus. Ehkä niin kuitenkin on ihan hyvä, tarkoitukseni ei kuitenkaan ole masentaa kaikkia niitäkin, jotka piirustukseni näkevät. 

Ensi lauantaina kuitenkin vietetään synttäreiden synttäreitä, lasten, lasten isän, sekä minun synttäreitä. kahta myöhässä ja kahta etukäteen. Ajatus siitä, että olen omana syntymäpäivänäni Amsterdamissa, poissa tutusta ympäristöstä riemastuttaa kovasti, enää 6 päivää lähtöön!!! En malta odottaa. En ole kovinkaan paljon matkustellut, joskus pienenä perheen kanssa Tukholmassa sekä pariin otteeseen päiväristeilyllä Tallinnassa ja sitten tietenkin Englannissa ja varsinkin Lontoossa siskon luona. Joten Amsterdam tulee olemaan jotakin aivan uutta ja ihmeellistä. Olen kuullut paljon Hollannin tulppaanipelloista, Amsterdamissa olevista Vincent Van Gogh:in ja Anne Frankin museoista, joihin on pakko päästä tutustumaan. Ehkä syntymäpäiväni kuluukin Gogh:in taideteoksia katsellessa ja tutustuessa Anne Frankin  asuinympärintöön.