Kadonnut kuva

Mikä uneton yö takana. Nukahdin varmaan vasta neljän jälkeen ja heräsin kuudelta. Ja mitä minä tein koko yön sitten? Makasin sängyssä ja mietinmietinmietin. Mietin myös sitäkin, että pitäisi nukkua, että tänään jaksaisi olla hereilläkin, mutta siihenkään en malttanut keskittyä tarpeeksi, että olisin pystynyt nukahtamaan. Ihan hyödytäntä puuhaa siinä mielessä, että mietin niin paljon asioita, että en yksinkertaisesti pysty enää muistamaan puoliakaan asioista enää myöhemmin. Miten oikeasti oppisi poistamaan kaiken ylimääräisen jotta keskittyisi miettimään vaan tärkeitä ja oleellisia asioita ja mikä tärkeintä, PYSTYISI TOIMIMAAN niiden ajatusten saattelemana. Oli se sitten mitä tahansa "tärkeää", mutta kun edes pystyisi tekemään jotain järkevää. Edes jotakin! Nyt vaan tuntuu, että hapuilen tyhjässä. koska mietin niin paljon, etten pysty enää muistamaan mitään ja sitten kaikki menee tällaiseen ihme jumittamiseen. ÄÄRIMMÄISEN TURHAUTTAVAA! No mutta joo, ei siitä sen enempää. Mutta koska tosiaan uneton yö saa aikaan mitä oudoimpia tapoja viettää aamunsa kun on niin yliväsynyt, niin olen selaillut netistä ties minkälaisia sivustoja ja kikatellut ihan ihme asioille mitä siellä olen kohdannut. väsyneen maanisella kikatustavallani.  Ja sitten päädyin jotenkin tähän kirjoittamaan, ehkä kuvittelen että päiväni käynnistyy sitten, kun saan purettua tämän turhautumisen siitä, että en saa mitään aikaiseksi kun mietin liikaa. Tässä yhteydessä selailin omia kuvatiedostoja ja tämä kuva pongahti esille. En tosiaan tiedä yhtään minne tämäkin kuva on kadonnut lopullisesti. En muista olenko kadottanut sen vain itse jonnekin, vai myinkö tämän eräässä näyttelyssä, joka pidettiin eräässä paikassa, jossa kokoontuu mielenterveysyhdistyksen väkeä ja asiakkaita, mutta jokatapauksessa, ehkä kuvissani haluan purkaa yhtä suurta asiaa kuvien avulla, ilmastonmuutosta. Mutta koska vasta opettelen piirtämään, en ole koskaan tyytyväinen lopputulokseen, eikä minun pidäkään olla! Jos tämä on se jälki mihin pelkästään pystyn niin ei se vain käy. Haluan saada asian kunnolla esille.Ihmisten pitää olla tietoisia elämästä, sen kiertokulusta, säästä ja sen muutoksista. Ihmisten pitäisi oikeasti olla kiinnostuneita tietämään mistä ilmastonmuutokset johtuu, elämästä ja luonnosta kaikkineen. Koska nykyinen yhteiskunta teknologioineen on syntynyt vasta 1900-luvulla. Tai siis tämä nykyinen muoto. Ja kuinka kauan maapallo on ollut olemassa tai ihmiset ylipäätänsä? No... tiedä siitä sitten sen enempää, mutta kauan. Ja aina ilmasto on muuttunut ja elämä sen mukana. Mutta mikä paradoksi sanoa, että ihmisen pitäisi olla oikeasti kiinnostunut tällaisista asioista kun itsellänikään ei riitä tarpeeksi kärsivällisyyttä pohtia asioita niin pitkälle, että tajuaisin lopullisen pointin miksi sitä pitäisi miettiä. Ja tämä taas liittyy aloitukseeni, miksi olen niin turhautunut siitä, että mietin niin paljon, etten saa mitään aikaiseksi. Mutta ilmastonmuutos. Vai onko oikea pointtini turhautuminen siihen, että nykyään kaikki menee yhä teknologisemmaksi ja koneet ja robotit ja ties mitkä ihme teknologiset härpäkkeet valtaa maailman päivä päivältä enemmän ja itse olen ihan paskat housuissa tämän asian kanssa, koska teknologia ja minä emme vain ole luotuja toisillemme. Tiedän, että minun pitäisi olla kiinnostunut teknologian kehityksestä, koska se on nykymaailmaa ja tässä nykymaailmassa pärjää vain sillä että tulee sinuiksi teknologisten kehitysten kanssa, mutta kun ei... Teknologia on minulle kuin hepreaa ja kaikki jotka tuntevat minut kunnolla, tietävät, että Suomessa vaadittavat taidot, kuten kunnolla oikeaa suomenkieltä tai itsessään toista kieltä nimeltä ruotsikin on niin vaikea hahmottaa että miten sitten pärjään heprean kielen kanssa? No jokatapauksessa, olen viimeinkin juonut kahvini loppuun, ( tavallisen maidon sijaan tällä kertaa joukossa onkin kookosmaitoa, joka saa tämän aamun tuntumaan makunautinnoiltaan täydelliseltä, koska kookos) voisin vain jatkaa tätä ajatusten purkua ulos, josta samalla tajuan, että en pääse ikinä mihinkään kunnon pointtiin, koska se tosiaan taitaa olla vielä vähän hakusessa, niin päätän lopettaa tähän. Ihmettelen miten yhteen lauseeseen voikin tulla niin paljon sivulauseita, ettei todellisessa lauseessa ole edes mitään järkeä enää siinä kohtaan? Vai onko? Olen niin yliväsynyt, (hyvin iloinen, mutta harvinaisen yliväsynyt) että loogisuus ei ole nyt ihan minun juttuni. Ehkä jos tänä yönä saisi nukuttua kunnolla ja huomenna kaikissa pohdinnoissani löytyy lopulta se oikea pointti? Tai sitten voi olla myöskin, ettei minulla ole edes mitään pointtia, elän vain sivuhuomautuksillani, joita muut kiroaa, koska niissä ei ole mitään oikeaa pointtia, mutta saa ihmiset hämmilleen.  Tai sitten olen vain niin tyhmä, etten oikeasti tajua itseäni ja muut tajuaa, mutta koska itse en tajua, en voi tehdä omien asioideni eteensaattamiseksi muuta kuin jaaritella turhanpäiväisiä asioita, koska en tajua itseäni. 

Koska tälle ylipohdinnalle tulee loppu? Jos on joku asia mikä minua oikeasti kiinnostaa, niin se. Koska vasta sen jälkeen pääsisin oikeasti elämään elämää, oli se sitten millaista elämää tahansa, mutta kuitenkin, tuhansin kerroksin vapaampaa elämää.